HUMAATIN GEOLOGINEN SYNTYHISTORIA

Menefeen humaatin muodostuminen alkoi myöhäismesotsooisella ajalla, liitukaudella (146 - 65,5 miljoonaa vuotta sitten). Tuohon aikaan seutu, josta humaattia nyt louhitaan ja kaivetaan oli trooppista suomaastoa vetäytyvän meren reunalla. Sitä asuttivat dinosaurukset ja muut esihistorialliset matelijat ja nisäkkäät, jotka tunnetaan ainoastaan fossiilisista jäännöksistä.

Kyseisen ympäristön biologinen tuotanto oli erittäin suurta. Jättiläismäiset puusaniaiset ja rehevä rämekasvillisuus kasvoivat niin korkeana ja tiheänä, että sitä voi nykyisin vain kuvitella. Nämä erilaiset kasvit olivat ”ladattuja elämän kemialla”, niissä oli luonnollinen rikas varasto proteiineja, makro- ja mikroravinteita, orgaanisia hiiliyhdisteitä ja voimakas hormoni- ja entsyymituotanto, mikä oli tarpeen hengissäselviämistä ja kasvua varten dynaamisessa trooppisessa maailmassa.

Tulvat ja muut luonnontapahtumat vyöryivät näitten metsien yli ja peittivät osia niistä sedimenteillä. Nämä luonnonmullistukset, joilla ei ole vertaa nykymaailmassa, saattoivat peittää hetkessä laajoja metsäalueita tonneilla makean veden mukana tullutta hiekkaa ja savea. Seuraavien 50 miljoonan vuoden aikana hautautunut kasvi- ja eloperäinen aines kompostoitui ja hajosi biologisesti, meni kokoon ja tiivistyi murto-osaan entisestä tilavuudestaan syvällä maanpinnan alla.

Samat tapahtumat, jotka muodostivat pohjoisen suuret vuoristoalueet, kohottivat tämän muuntuneen bitumimaisen ja hiiltä muistuttavan humusaineksen sitten ylemmäksi. Tässä yhteydessä vulkaaninen toiminta ja laattojen liikkeet hajottivat ikivanhan trooppisen suoalueen jäännökset, erityisesti luoteisen Uuden Meksikon alueella. Kerrostumat kulkeutuivat asteittain ylöspäin, lähemmäs maanpintaa. Näihin aikoihin elefantit, jättilaiskiaiset, kamelit ja esihistorialliset hevoset vaelsivat sen päällä.

Seuraavien miljoonien vuosien aikana sään ja tulvien aiheuttama eroosio ja toistuva maankohoaminen paljastivat liuskeeksi ja hiileksi tiivistyneen muinaisen trooppisen kasvuston. Geologit antoivat sille nimen Menefee -muodostuma. Kaivostoiminta alkoi alueilla missä oli paljastunut paksuja laikkuja hiiliperäistä ainesta.

Louhittu bituminkaltainen materiaali aines sisältää runsaasti orgaanista ainesta. Geologiset ja ilmastolliset prosessit, jotka ovat nostaneet humushappopitoisuuden joissain paikoissa yli 70 prosenttiin, ovat samalla alentaneet kaloripitoisuutta niin paljon, ettei Menefeen humaattia voida käyttää polttotarkoituksiin. Jatkoanalyysit ja tutkimukset ovat vahvistaneet, että se on makeavetistä perua ja että se sisältää vain vähän natriumia ja savea. Se on monin tavoin leonardiittia parempaa, mukaan lukien parempi plastinen viskositeetti porausnesteissä ja suurempi maaperän fyysisten ja kemiallisten ominaisuuksien parannuskyky.


humaattikäyttö maanviljelyssä ANP etusivu